Annalan huvilan ystävät ry – Villa Annebergs vänner rf on vuonna 2017 perustettu kannatusyhdistys, joka kerää varoja Hyötykasviyhdistyksen omistaman ja Kiinteistö Oy Pro Anneberg Ab:n hallinnoiman Annalan huvilan eli Villa Annebergin kunnostukseen ja ostovelan maksuun. Yhdistyksen tavoitteena on edistää puutarhakulttuuria Annalanmäellä ja laajemmin yhteistyössä eri alan toimijoiden kanssa.
Vuosina 2017 – 2021 Annalan huvilan ystävät ovat pitäneet sunnuntaikahvilaa ja järjestäneet tapahtumia huvilassa ja keränneet näin rahastoon noin 200 000 euroa huvilan kunnostamista varten. Annalan huvilan ystävät ovat lisäksi hankkineet huvilan saliin kalusteita ja av-laitteita, pöytiä ja tuoleja terassille, astioita ja kylmäkalusteita keittiöön ja tarjoilutilaan. Annalan huvilan ystävät ovat osallistuneet puutarhakulttuurin keskuksen visiointiin Annalanmäelle. Tapahtumia on järjestetty viikoittain ja niissä on painotettu puutarhakulttuuria, -neuvontaa sekä alueen yhteisöllisyyden kehittämistä.
Liittymällä Annalan huvilan ystävät -yhdistyksen jäseneksi tai kannatusjäseneksi olet päässyt mukaan vaikuttamaan Helsingin vanhimman huvilan kehittämiseen puutarhakulttuurin keitaaksi ja olet tukenut kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen kunnostamista. Lämmin kiitos tuesta ja kannatuksesta!
Vuodesta 2022 emme ole enää keränneet jäsenmaksua – syyskokouksessa 2022 päätettiin yhdistyksen purkamisesta ja annettiin hallitukselle tämä tehtäväksi. Yhdistyksen viimeinen kokous pidetään keväällä 2023, jolloin käydään läpi vuoden 2022 toimintakertomus ja käsitellään tilinpäätös.
Huvilan omistaja Hyötykasviyhdistys ry ja huvilaa hallinnoiva Kiinteistö Oy Pro Anneberg Ab jatkavat huvilan ja sen toiminnan kehittämistä.
Tapahtumat jäsenille:
20.3.2023 AHY ry:n viimeinen jäsenkokous.